Aamulla juttelin salilla yhden minua vanhemman naisen kanssa. Hän kertoi, kuinka on lihonut monen monta kiloa sairauden takia, ja nyt olisi noin 30 kilon pudotusurakka edessä. Koin vaihteeksi hetkellisen heräämisen. Tunsin, miten pieneksi hiirulaiseksi kutistuin tuon naisen rinnalla ja minä kun harvemmin kutistun. (Etenkin 46-kiloisen laiheliiniäidin vierellä olo on amatsonimainen ja antaisin mielelläni suuren osan leveistä hartioistani äidille tuulensuojaksi.) Mutta kutistumisen lisäksi tunsin jälleen kerran häpeää omasta itsestäni ja kehostani. Minua hävetti olla juuri tämän kokoinen, kun toinen tuskailee sairautensa ja huomattavan ylipainonsa kanssa. Mietin, miksi en vain saa rauhassa olla tällainen kuin olen.

Tajusin siinä, että minulla on loppujen lopuksi aika hyvin asiat. Olen fyysisesti suht terve ja tiedostan, että minulla on suuria ongelmia syömisen kanssa. Olen kuitenkin osittain niskan päällä ja valmiusasemissa jo nyt normaalipainoisena. Ei voi mitenkään käydä niin, että joku aamu vain herään ja painan reippaat sata kiloa. Minä pystyn pitämään itseni ja leipähimoni kurissa. Pitää vaan ottaa päivä kerrallaan, ihan niin kuin muutenkin elämässä, koska en muuhun kykene.

Aamu: 40g kaurapuuro, 100g raejuusto, 4dl piimää

Päivä: 6dl tomaatti-papukeittoa, 3dl piimää, salmiakkia 40g

Päivä2: 3dl kasvissosekeittoa, raejuustoa 150g, 2dl piimää (okei, juon melkein litran piimää päivässä, pitäisiköhän vähän rajoittaa)

Ilta: leipäjuusto 180g (12% rasvaa)

Treenit: sali 30min + liikkeitä kahvakuulalla 30min