Tänään olisi ollut aivan loistava päivä ahmia ja syödä itsensä hengiltä. Kaksi stressaavaa tapaamista kaupungilla, yllättävä(n nolo) törmääminen erääseen puolihoitoon ja lopulta hirveässä "tärinänälässä" viimein ruokakauppaan kello kuudelta illalla. Heikotti niin paljon, että meinasi mennä jalat alta. Näköjään en kestä monen tunnin nälkää enää fyysisestikään.

Suunnittelin jo kahvitellessani tätini kanssa, mitä kaikkea voisin ostaa kaupasta, kun päivä sujui "väärin". Väärin tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, että on liikaa ohjelmaa ja tekemistä samalle päivälle ja tietyt rutiinit jäävät noiden tekemisten jalkoihin.

Kotimatkalla ruokakauppaan kävellessä aloin miettiä, kumpi tuntuisi paremmalta: älytön ähkymaha pursuamassa farkuista vai siedettävän kokoinen ja näköinen maha tiukassa baaritopissa viikonloppuna. Yllättäen olikin helppo siirtää ajatukset muutamaa päivää eteenpäin eikä vain ajatella tätä iltaa ja hetken helpotusta.

Tuntuu tosi hyvältä (ja normaalien ihmisten mielestä ehkä vain säälittävältä ja tyhmältä), että selviän ahdistavasta päivästä ilman, että tyhjennän ruokakauppaa.